Invapysäköintioikeus myös meillä keuhkovammaisilla

Lisäksi kerron autokoulun kakkosvaiheen ensimmäisestä päivästä

.
Toissapäivänä sain mukavaa postia poliisilaitokselta. Invapysäköintianomukseni meni läpi. Olen siitä kovasti iloinen.

.
Luulen, että monet jotka ovat invapaikkaan oikeutettuja, eivät ole siitä tietoisia – eivät varsinkaan keuhkovammaiset.

Ei tähän oikeuteen välttämättä tarvita pyörätuolia tai happiviiksiä happipulloineen. Jo lievempi happivajaus riittää; kuten se ettei happi riitä normaalitempoiseen kävelyyn.

Ihmettelen edelleen terveyskeskuslääkärin tietämättömyyttä ja asennettakin. Kuinka moni jää vaille jokapäiväistä elämää helpottavia apuja lääkärien tietämättömyyden tai asennevamman takia?

Olen kirjoittanut siitä parikin kertaa:
Invapysäköintipaikan käyttöoikeutta havittelen – TYKSin naiset avuliaina (7.6.2013)

Säärikyhmyistä ja muista jalkavaivoista edelleen sekä keuhkovammaisten hoidosta yleensä (21.6.3013)

.
En tiennyt, että invapaikkaoikeus oikeuttaa muuhunkin kuin invapaikalle pysäköimiseen. Suuri yllätys oli, että näkyvälle paikalle asetettu läpyskä oikeuttaa pysäköimään ilmaiseksi myös maksullisille paikoille. Ja ”alueelle missä pysäköiminen on liikennemerkillä kielletty tai ajallisesti rajoitettu”.

Tietenkään ei saa pysäköidä mihin tahansa: ei pysähtymiskieltoalueelle, ei muuta liikennettä haittaavalle paikalle eikä varsinkaan yksityisalueille.

Jos nyt joku tuntee kateuden piikin sydämessään, niin on hyvä todeta, että tuskin kukaan meistä vammaisista vaatii ilmaista pysäköintiä; tärkeintä on, että voimme pysäköidä lähelle asiointipaikkaa. Enkä usko että tarvetta on pysäköidä kielletylle alueellekaan muuta kuin hätätilanteessa. Onko niitä?

Kaiken kaikkiaan; luulen että kun tarkemmin asiaa ajattelee, niin terveys kuitenkin painaa vaakakupissa hurjan paljon enemmän, kuin joku invapysäköintioikeus etuuksineen. Eikö vain?

Terveyden kuuluu olla jokaisen päivän kiitollisuuden aihe. Meille vammaisillekin se on; minulle se, etten ole pyörätuolissa ja se että joku instanssi helpottaa elämääni.

.
Nyt ”jännitän” sitä saanko taloyhtiöstä ”tolppapaikan” talveksi. Se ei ole ollenkaan sanottu…

Tolppapaikan saa sitä mukaa kun paikkoja vapautuu. Niitä ei vain juuri vapaudu. Kuulin että huolimatta siitä, että paikkoja ei riitä kaikille, joku paikka on jatkuvasti tyhjillään; se on outoa. Olen myös ollut huomaavani, että aina ei paikka irtoa varausjärjestyksessä.

Tähän väliin sopii hyvin Isännöintiliiton sivuilta poimittu ”Pysäköinti ja parkkipaikat”. Siellä on hyvä ohje parkkipaikkojen demokraattiseen jakotapaan, silloin kun niitä ei riitä jokaiselle asunnolle: ”Autopaikka ei ole ikuinen, vaan paikat voidaan esimerkiksi arpoa kaikkien halukkaiden kesken uudelleen sopivin väliajoin, kuten vuosittain tai joka kolmas vuosi.”

Meidän taloyhtiömme parkkipaikat ovat ”ikuisia”, näin ollen jakotapa ei luonnollisestikaan ole oikeudenmukainen.

Olen sitä mieltä, että taloyhtiöissä pitää olla tolppapaikkoja yksi per asunto. Tai sitten ei yhtäkään. Ja vajaakykyisiä ajatellen pitäisi olla kaksi-kolme ”invatolppaa”. Ei autosta ole kovin paljon iloa, jos ei talvella jaksa harjata lumia ja raapuuttaa ikkunoita.

Nyt varmaan joku jo ehti ajatella ”niin ja sitten ne invapaikat varmaan seisovat tyhjillään…” Vastaus siihen on tietysti: Jollei vajaakykyisiä talossa ole, paikat voi saada ihan tervekin käyttöönsä sillä ”invavarauksella”.

.
Sitten täytyy vielä lausua poliisiviranomaiselle erityiskiitos. Laitoin kiitoksen myös poliisin palautepostiin.

Postin mukana tuli myös seuraavanlainen anomuskaavake: ”Vapautus ajoneuvoveron perusverosta vammaisuuden perusteella”. Mukana oli jopa kopiot sen invapysäköintiläpyskän molemmista puolista! Eikö ole hyvää palvelua?

Poliisiviranomaisella ei näytä olevan tarvetta pantata tietoa kansalaisten mahdollisista oikeuksista etuuksiin, kuten esimerkiksi kunnilla tai Kelalla.

En kyllä yhtään tiedä, mitä ko. verohelpotus pitää sisällään. Laitoin kuitenkin anomuksen menemään Trafiin – tälläkin kertaa sähköisesti netin kautta. Se on todella kätevää!

Mielenkiinnolla odotan vastausta.

Ja tässä se vastaus:
Trafista tuli päätös 18.10: Ajoneuvo on vapautettu ajoneuvoverosta ajalla 02.09.2013 – . Vapautuksen syy: Pysäköintilupa.

Vielä kerran haittaluokkatiedot:
Poliisin sivuilla invapaikkaoikeudesta
Haittaluokituskriteerit
ja siellä meitä keuhkosairaita koskeva osio
Invalidiliitto invapaikkaoikeudesta ja autoveron palautuksesta
.

Tänään kävin suorittamassa autokoulun kakkosvaiheen ensimmäisen osion. Ei se ihan helpoimmasta päästä ollut.

Ensimmäinen syy on se, etten kaupunkiajoa ole harrastanut, koska julkisella pääsee torille joka viidestoista minuutti, parkkipaikat ovat kiven alla ja Turun keskusta on kuin sumppu. Toinen syy oli just se sumppu.

Ruuhka oli alullaan, kadut täynnä autoja jo silloin plus jalankulkijoita – varsinkin koululaisia ja pyöräilijöitä. Ja nehän tiedetään. Oikeastaan tämän päivän kokemusten jälkeen pyöräilijät taitavat kuitenkin olla aika kesyjä, mutta siitä myöhemmin.

.
Ensin ajettiin se kaupunkikierros; minun mielestäni just ne kaikki hankalat kohdat läpi. Olin kyllä siihen varautunutkin. Onneksi oli automaatti alla ja hyvä opettaja. Kierroksen jälkeen palasimme lähtöruutuun ja kävimme läpi ns. ”mokat”.

Ja sitten sama reitti uudelleen. Se olikin jo paljon mukavampaa. Tämä opettaja ihan oikeasti opasti ja antoi vinkkejä. Lisäksi opetti taloudellista ajoa, mikä oli tosi mielenkiintoista. ”Nyt et paina kaasua, anna rullata. Jarruta vähän, ryömi, ryömi, älä pysäytä jollei ole pakko” ym. käskyjä kun lähestyimme punaisia. Neuvoa satoi koko ajan. Myös liikkeellelähdössä ja moottorijarrutuksesta.

Janille vain tiedoksi, että oikeassa olit, kun autokoulun alkuaikoina sadattelin kaupunkiajon vaikeutta, moottorijarrutuksen ”mahdottomuutta” ym. Minun pieneksi kutistuneeksi puolustuksekseni opettaja totesi, että manuaalivaihteisella homma on vaikeampaa… Sitten palattiin taas lähtöruutuun ja analysointiin.

Sen jälkeen lähdettiin maanteille. Se sujui aika hyvin. Kerran missasin yhden liittymän ja kerran jäin väärälle kaistalle, jossa syntyi pieni hässäkkä. Tai minun mielestäni vähän isompi.

Olin vasemmalle kääntyvien kaistalla vaikka opettaja oli toivonut, että ajamme suoraan. Hän komensi yksinkertaisesti vilkun päälle ja pysähtymään, kunnes meille annettiin tilaa. Sitten tapahtui jotain kammottavaa. Olimme onneksi jo pääsemässä ”oikealle kaistalle” kun ohitsemme suhahti salamana moottoripyörä. Opettaja kertoi, että se ohitti neljä autoa ennen meitä reippaalla ylinopeudella.

Autokoulujen opettajat huomaavat ihan kaiken näköjään; minä tajusin sen pyörän vasta kun se oli kohdalla ja ohi.

Olin ihan kauhuissani. Eikä tämä ollut ensimmäinen kokemus sillä reissulla. Jo kerran aikaisemmin oli läheltä piti tilanne moottoripyörän takia. Ne ovat tosiaan nopeita ja jäävät helposti piiloon. Eikä minun liikennekokemukseni vielä riitä arvioimaan näitä tilanteita tarpeeksi hyvin.

Jos olisin ollut yksikseni liikenteessä, en edes olisi väkisin yrittänyt puskea väliin toiselle kaistalle, vaan kääntynyt kiltisti sinne vasemmalle ja hakenut uuden reitin. Enkä yleensäkään olisi sompaillut pahimpana ruuhka-aikana Turun vilkkaimmilla sisääntuloväylillä. Mutta minä olenkin ns. vapaaherratar, joka voi valita aikansa ja reittinsä. Kaikki eivät tietenkään voi.

Selvisimme kuitenkin hyvissä voimissa kotipesälle. Opettaja totesi, että hyvä kun tilanteet tulivat kohdalle nyt; ”nyt tiedät, miten tarkkana pitää olla varsinkin kun moottoripyörä ilmestyy näkökenttään”.

Perjantaina olemme radalla; ihan mukavaa. Siellä ei luojan kiitos ole moottoripyöriä.

Nyt rupean tosissani harjoittelemaan ekologista ajoa; nyt kun tiedän miten se tehdään.

.
Lopetan tämän sepustuksen tähän ja jatkan eilen ostamani kirjan lukemista. Se on Päivi Storgårdin kirjoittama kirja ”keinulaudalla”. Sen luettuaan on taas hieman viisaampi.

.

Muut autokoulu- ja ajokokemukseni löytyvät luokassa ”Autokoulussa” tai syöttämällä hakuukenttään sanan autokoulu, autokoulussa tai seniori autokoulussa.