Sunnuntai, 22.8 klo 22:50
Päivät täyttyvät jäähyväisistä, töistä joilla valmistan mökkipihan syksyn ja tulevan talvikauden huomaan.
Kukkamaat olen jo huoltanut. Ne voivat nyt oikein hyvin. Akileijat ovat intoutuneet puskemaan uutta lehteä ja persilja, jonka alkukesästä kylvin suostuu vihdoin kasvamaan. Hieman myöhässä on; onneksi on kaksivuotinen.
Oreganon ja lempimausteeni timjamin olen korjannut. Laakeilla lautasilla ne kuivuessaan valmistautuvat tuottamaan iloa talven ruokiin.
.
Olen pakertanut eteläisen kivivallin päällä. Siitä on kasvien ensi keväänä hyvä ponnistaa uuteen kasvun.
Pari viime päivää olo on ollut kuin heinäpellolla!
Osalla eteläpuolen rinnettä kasvaa usean neliön verran jotain ihme heinää joka ei tänne kuulu; noin puoli metriä korkeaa ja tosi tiheää. Yhtä sitkeähenkistä kuin vuohenjuuri!
Viime kesänä en ehtinyt siihen paneutua, joten nyt työ on kaksinkertainen. Tämän kesäisen kasvun lisäksi laakeana maassa makasi kymmenen sentin kerros vanhaa ruohoa. On leikattu ja haravoitu pala palata. Lisäksi joukossa on lukematon määrä männyn käpyjä, jotka takertuvat piikkiharavan jokaiseen koloon!
Huomiseksi jäi vielä muutaman tunnin urakka. Toivommekin poutasäätä. Sitä voi hyvällä omallatunnolla toivoa viimeöisen sateen jälkeen.
Hirveä määrä kuivaa heinää on poltettu jo aikaisemmin; se entinen kukkaniitty. Niitty on nyt nurmikko ja näyttää tosi nätiltä ja avaralta. Nuotiopaikka olikin aamulla tyhjennettävä tuhkasta; kottikärryllisen vein pois.
Päivän urakan jälkeen maittoi sauna; eilen en ehtinyt.
.
Nyt istun tapani mukaan illan pimeydessä parvekkeella. Se on ehdottomasti paras tapa viettää aika ennen nukkumaan menoa.
Lueskelen ja mietin, mutta ennen kaikkea seuraan vilskettä lampun valokeilassa. Olen levittänyt vanhan peiton parvekkeen lattialle; valkoinen puoli ylöspäin. Se kiehtoo kovasti kaikenlaisia lentäväisiä.
Yökkönen eksyi valokeilaan hetkeksi. Levottomana lenteli sinne tänne kunnes tuli nolo loppu; se nimittäin lensi punaviinilasiin jonka olen suonut itselleni saunan jälkeen. Kai se tuoksu sinne houkutteli.
Sillä aikaa kun se kuivatteli itseään ja ehkä selvitti päätään, minä räpsin kuvia. Huomenna sitten näkee tuliko niistä kelvollisia. Suurimmasta osasta ei tule, koska en ole erityisen hyvä valokuvaamisessa. Siis teknisesti :-). Makrokuvauksessa ei voi käyttää salamaa ja manuaalisia asetuksia en oikein hallitse.
. 
.
Olen vuosia sitten kerännyt perhosia. Harrastus jatkui poikani kanssa; tosin niin että minä jouduin tekemään sen ikävän työn eli sulkemaan saaliin tappavaan eetteripurkkiin ja pingottamaan sen perhoslautaan.
Päiväperhosten jälkeen siirryimme yöperhosiin. Siinä avautuikin aivan erilainen perhosmaailma; yökköset ja varsinkin kiitäjät kiehtoivat.
Kun muut ihmiset menivät yöpuulle, meidän perhe lähti Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan kylkeen yöperhosjahtiin. Isossa valkoisessa pakettimersussa oli hyvät perhosvalot (ja vahva akku!). Isäntä luki autossa lehtiä ja me muut pyydystimme perhosia. Seuraava päivä olikin yhtä perhos-souvia, kun hengettömiä perhosia pingotettiin styroksista valmistamiini perhoslautoihin kuivumaan.
Mökillä Rymättylässä teimme perhosille jopa yöbaarin; olutta ja siirappia vaahtomuoviin ja valoa tehosteeksi. Voi perhosia; surman suuhun joutuivat!
Kerran viritimme lisäksi valkoisen lakanan tehostamaan jahtia. Se ei kuitenkaan ollut hyvä idea; saimme saaliiksi myös liudan lepakoita!
Harrastuksemme meni jopa niin pitkälle, että Lapin vaelluksillakin oli haavi ja muut perhosvehkeet mukana. Lapin saalis oli tosin aika laiha; varmaankin viileydestä ja kasvillisuuden niukkuudesta johtuen.
Kokoelmamme oli lopulta aika suuri; yli tuhat yksilöä.
Pikku hiljaa innostus kuitenkin laantui, poika kasvoi ja muut harrastukset ja kaveriporukka tulivat tilalle. Koipalloista huolimatta kokoelma vähitellen rapistui. Nyt siitä ei ole enää mitään jäljellä.
Ei täälläkään liiemmälti komeita yksilöitä näy. Honkaranta ei ole mikään perhosten paratiisi; liian tuulista ja kukkaköyhää. Kaiken maailman pikkuotuksia kuitenkin peitolla vipeltää; sekä siivillä että ilman.
Jätän ne nyt oman onnensa nojaan ja painun nukkumaan.
.
.
Perhostenkeräilyaika on niin kaukana takanapäin, etten enää muista nimiä. Jos kiinnostaa, voit hakea ne Juha Lemmetyisen sivuilta. Sieltä löytyy paljon muitakin kauniita ja mielenkiintoisia valokuvia.
Osoite on http://www.telemail.fi/jlemmetyinen/index.html
ja perhossivuille: http://www.telemail.fi/jlemmetyinen/gallery3.html
.
Maanantai, 23.8 klo 8:40
Heräsimme kuudelta kuten tapanamme on. Aamu on kaunis, tuulenvireinen, puolipilvinen, aika lämmin.
Mieli on tänään kovin alakuloinen. Istuin päivän alkajaisiksi rantakeinussa paksuun aamutakkiin kietoutuneena pitkän tovin. Seurasin auringossa lämmitteleviä västäräkkejä. Niitä oli kymmenkunta. Ovat tottuneita sekä minuun että koiraan: eivät reagoineet mitenkään meidän läsnäoloomme.
Siinä odottelivat ilman lämpenemistä siirtyäkseen aamiaispöytäänsä. Se on rannan puoleinen kivivallin yläpuolella oleva alue. Siinä västäräkkien elävä aamiainen yleensä hääräilee.
Aamiainen on syöty ja nyt on aika hyökätä sen loppuheinikon kimppuun. Kun päivä tästä lämpenee, hyppään Mopsun selkään ja lähden huviajelulle. Siinä mieli tuulettuu ja ilokin varmaan taas löytyy.
Hyvää maanantaipäivää.
Elsin Blogi 