Elsi nukkui pois läheisten läsnäollessa 4.5.

Tyynesti kannoit tuskien taakan, nukuit kun uupumus voimasi vei.

Pääsit sinne missä on rauha, missä on tuskakin tuntematon.

 

Luopumisen tuskasta, periksi annosta ja sydämen rauhasta

Sairaalassa – 2.5.2016.
18 päivä alkamassa
.

Blogia
Luulin, etten enää kirjoita riviäkään blogiin, mutta täällä taas napsuttelen tekstiä. Luulin, että tämäkin teksti tulee ulos viiveellä, koska huoneessa ei ole pöytää, jonka voisi asetella sängyn viereen, jotta läppäriä voisi pitää siinä. En jaksa sitä nostaa edestakaisin, vaan pitää odottaa että joku auttaa. Nyt kuitenkin selvisin urakasta.

Vaikeat päivät
Viikon jokainen päivä oli vaikea, lopulta en enää jaksanut taistella. Halusin luovuttaa, lähteä täältä, lopettaa joka ikisen hengenvedon kanssa taistelemisen.

Maanantaina minua tuli tapaamaan nuorehko harvinaisen kypsä mieslääkäri; kysyi haluanko tavata papin. Hoitajat hoitivat, silittelivät ohi mennessään, ymmärsivät itkuni ja luopumisen tuskani. Niin uupunut en kuitenkaan ollut, etten olisi huomannut kaulassaan olevaa äärettömän kaunista kultaista korua miehelle ehkä epätavanomaista, mutta hänelle juuri se oikea.

Pappi tuli samana päivänä. Keskustelumme helpotti oloani paljon. Keskiviikkona hän kävi uudelleen ja myös eilen.

Antaa periksi ja keskustella
Kun vihdoin loppuviikosta päätin antaa periksi, luopua luopumisen tuskasta antaa itselleni luvan olla heikko ja elää vain päivän kerrallaan, joku ihme tapahtui. Sain rauhan sydämeeni.

Sen jälkeen on keskusteltu. Lääkitys on ennallaan – itse asiassa rankempi tietyltä osalta, koska kivun ja hengenahdistuksenkin pitää pysyä poissa. Aika hyvin pysyykin nyt levossa ollessani. Kanyyliruokinta jatkuu kuten myös nesteytys. Olen myö jaksanut syödä itse. Tänään jopa broilerifilettä riisin kera. Minä saan olla täällä Herra kukkarossa, minusta pidetään huolta. Ei minua jätetä minkään ”armoille”.

Poikani Miikkan kanssa on käyty läpi tärkeät asiat ja hoidetaan valtakirjat. Minun ei tarvitse murehtia sanoo. Niin sanoo myös veljeni Steve, joka tänään kävi vaimonsa Pirkon kanssa.

Aila ja Eija ovat käyneet pari kertaa. Heidän käyntinsä ovat minulle myös erityisen tärkeitä.

Sonja-sisko itkee. Minä yritän häntä lohduttaa, ei elämä näytä ihan vielä loppuvan. Nautitaan nyt keväästä ja kesän odotuksesta. Jutellaan Skypessä kun jaksan.

Itse asiassa olo on ollut helpompi perjantain jälkeen. Kirjoitin lauantaina aamulla läheisille kirjeen ajatuksistani, toiveistani, siitä missä mennään ja miten paljon heitä kaikkia rakastan.

En tiedä koska seuraavaksi jaksan kirjoittaa tai jaksanko. Enkä tiedä mitä siten kun elämä jättää. Mitä blogille silloin pitäisi tehdä. Se on ollut minulle tärkeä nyt noin kuuden vuoden ajan. Alussa se käsitteli vanhusasioiden ohella mm mökkielämää. Kun itse sairastuin vakavasti, aihe suuntautui sinne. Arkielämä on ollut vahvasti mukana, ystävät ja koira tietysti.

Se on sen ajan murhe.

Nyt kello näyttää puoli kolme yöllä. pitää nukkua välillä.

Sivulla ääninäyte

Elsin sairaalakuulumisia 26.4.2016

Kirjoitettu Turunmaan sairaalassa, maanantaina 25.4.
(Päivitetty blogiin 26.4 aamuyöstä)
.

Kello on 4:15
Koittamassa on yhdestoista päivä sairaalassa. Tekstin saan blogiin varmaan vasta illalla, kun poikani Miikka tulee laittamaan Lennu-läppärin kirjoituskuntoon. Tai ehkä joku hoitajista auttaa minua?

Artikkelista voi tulla vähän sekava, ajatuksia on päässä niin paljon eikä aina kovin johdonmukaisia. Suokaa anteeksi. Päivän mittaan siis kirjoittelen. Tai voimieni.

Voimat taas lopussa
Elämä on yhtä syöksykierrettä nykyään; samanlaista kuin taitolentäjät tekevät pienoiskoneillaan. He ovat taitavia. Olenko minä selviytyäkseni tästä kaikesta?

Eilen jaksoin kirjoittaa vähän. Face Bookin verran. En sinne ole laittanut juuri mitään, kun pelkään yksityisyyden menettämistä ja ”huonoa/ilkeää” palautetta. Teille blogini lukijoille haluan kuitenkin olla niin avoin kuin voin. Ja onhan tämä kirjoittelu minulle tärkeä elämänlanka. Ilman sitä en jaksaisi.

Vielä en jaksa puhua puhelimessa tai Skypessä. Sitä on vaikea hyväksyä. Mikään puhelimen suurkuluttaja en ole – tai siis puheluiden. Tekstiviestejä on mukava rustailla. Skype on äärimmäisen tärkeä kommunikointiväline. Asuuhan Sonja-sisko ulkomailla, eikä muulla tavoin olisi mahdollista kommunikoida. Hänelle tilanne on ollut tosi vaikea. Kertoi, ettei voi istua kotipuistossa iltaisin, kun murehtii niin kovasti. Eikä ole voinut soittaa, kun minä en jaksa puhua.

Kun vielä jaksoin, nappasimme Henry-veljen mukaan ryhmäpuheluun ja vaimonsa Leenankin siinä sivussa. Nyt en vain ole jaksanut puhua. Olen hengitysavustajan ja vahvojen hengitystä helpottavien lääkkeiden varassa. Olen enimmäkseen nukkunut. Ehkä voisin olla kuunteluoppilaana; muut puhuvat ja minä vain kuuntelen ja heitän ehkä jonkun viestin väliin?

Prinsessa
Sonja kutsuu minua nykyisin prinsessaksi – en kyllä tiedä miksi. Aloittaa esimerkiksi ”Hei sköna prinssessan!” Olen aika ruma sellaiseksi nykyään. Tai ehkä olenkin naispuolinen rupisammakko? Ei vain vielä ole löydetty avainta, joka tekisi minusta kauniin, eli tervehdyttäisi??

Ja tällaisia tekstiviestejä lähettelee:
”Första kvällen som jag kan sitta i parken. Det är en lycka. Och tänker på dig. Tänk om det kunde vända till det bättre!”

ja minä vastaan ”Sitt du i parken. Det blir ju inte bättre av att du INTE sitter. Har just fått kvällsmedicinerna. Orkar inte prata, skicka meddelande bara. Orkar äta gröt och yoghurt. Sköterskan hjälper. Så får ja tjock näring via kanyl”

ja Sonja vastaa ”Kan vi kanske höras senare eller i morgon? Så härligt att du kan få MAT. Så bra. Du är otrolig. Stark! Jag har då aldrig träffat på en sådan kämpe som du. God natt.”

Tällainen rakas preppaajasisko minulla on!

TYKS:in keuhko-osastoilla ei kuulemma ole minua mieltä pitää ja kotikuntoinen en ole. Minulla pitää olla melkein ympärivuorokautinen apu, jotta tässä vaiheessa voisin olla kotona. Siihen tietysti on pyrkimys. Niinpä sai valita mitä teen. Valitsin Turunmaan sairaalan, joka on yksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yksikkö. Tänne siirryin viime perjantaina. Täällä ei varsinaisesti keuhko-osastoa ole, mutta hyvin minua hoitavat.

Sairaala on vanha – en tiedä miltä vuodelta. Alun perin täällä on hoidettu Varsinais-Suomen ruotsinkielistä väestöä. Seinät ovat paksut ja tunnelma viihtyisä ja lämmin. Halusin tänne juuri ruotsinkielen takia – se on minulle tärkeä kuten myös suomenruotsalainen ”kohtelias” mentaliteetti. Hauskaa on, että täällä voi puhua sekaisin kumpaakin kieltä; ihan miten lystää.

Ja totta puhuakseni en halunnut kaupunginsairaalaan…

En tiedä onko Kotisairaala nyt poissuljettu. En ole jaksanut selvittää, kun en vielä jaksa edes puhua tai syödä itse. Minua autetaan syömisessä ja saan paksua ravintoliuosta suoraan suoneen puoli vuorokautta kerrallaan.

Ruokaa yritän syödä sen minkä voin. Puuroja, kunnon pehmoista mannavelliä, mustikkakeittoa, ihanaa puolukka-omenarahkaa ja yogurttia tietysti. Kerran sain jopa ”pyre-leivän”. Se oli pehmeä ohut vaalea, jossa oli päällä tuoretta kurkku- ja tomaattipyreetä. Pitää pyytää Miikkaa tuomaan mustapippuria. En vielä ole voinut kun kerran syödä liharuokaa. Hoitaja mössötti perunat possukastikkeeseen. Se oli hyvää sekin.

Arkea on ruoan valmistaja mutta täällä on oma keittiö. Tilaavat oman mielensä mukaan. Ruoka on hyvin maustettu mutta suolatonta.

Lisäksi puhtaudesta huolehditaan hyvin. Ja iho rasvataan.

Pikkuhiljaa voimat ovat palautuneet ihan piirun verran. Aika yllättynyt ja onneton olin kyllä illalla, kun piti sänky sijata ja huomasin että jalat eivät kanna. Siinäkin minua piti auttaa.

Nyt haluan nukkua vielä hetken, kello on puoli kuusi. Jatkan kirjoittamista kun aikaa ja voimia on.

Hyvää maanantaita!

Eilen 20:50 viesti siskolta
”Hej igen
Går ut en stund. Tänker på dig, kära lilla trötta prinsessa.
Tar med mig den svenska mobilen”

Kuvia  ja linkkejä lisään kun jaksan/voin. Ehkä vasta kun kotiudun. Joskus.

Ääninäyte sivustolla

 

Sairaalassa – liian paljon hiilidioksidia kropassa taas

Sairaalassa – kello on puoli kuusi illansuuta.
Enkä pääse kotiin…

Koko päivä on ollut takkuinen.
En ole pystynyt juuri muuta kuin nukkumaan. Saturaatio on ollut huippumatala; nyt 82 ja pulssi 143. Ei hyvältä näytä.

Hyvää on se, että olen nyt eri huoneessa yksinäni. ikkunasta tulvii aurinkoa ja raikasta ilmaa.

Happirikastin menee tarkistukseen heti alkuviikosta.

Enempää ei juuri nyt. En jaksa. Lisään tarinaa, jos tulee tarvetta, joten tätä artikkelia voi käydä kurkkaamassa myöhemminkin.

Hyvää viikonloppua!
Aamuyöstä kirjoitin:

Sairaalassa
Kello on kolme.

Hiljaista!
Ei tarvetta korvatulpille. Ainoa mitä kuulee, on vastapäisen potilaan paljosta limasta johtuva korina silloin tällöin. Ja seinäkellon digitaalinen tikitys. Potilaan taivas! ”Sensation endeed” sanoisi englantilainen.

Tämä on ns tarkkailuhuone.
Minua ei erityisemmin tarkkailla – ainoastaan hiilidioksiditasoa. Vastapäinen potilas on sitä vastoin koko ajan tarkkailun alla. Hänellä on ilmeisesti joku sairaus, joka kerryttää paljon limaa, sitä pitää poistaa ns manuaalisesti.

Ehkä olen täällä, koska muualla ei ole tilaa, hiilidioksidipitoisuuttahan voidaan tarkkailla missä huoneessa tahansa. Siinä asetetaan antura juuri solisluun alle, kone sitten lukee tuloksen.

Tai ehkä rukoukseni sairaalarauhasta on kuultu!

Hoitajilla on tässä omat työtilat. Päivällä heitä on kaksi, yöllä yksi.

Liian paljon hiilidioksidia veressä
En taaskaan tiedä miten tämä pääsi tapahtumaan. Kotona liikun sentään vähän enemmän kuin sairaalassa. Pelottavaa, että kaikki tapahtuu niin nopeasti – tai kyllä huonoa oloa oli jo pari päivää, mutta en sitä noteerannut – tai en halunnut.  Samat lisähappiarvot (1l/ min) kuin sairaalassa ja silti.

Alan epäillä happirikastinta. Se kun välillä haisee ikään kuin rikille. Sitä se teki taas eilen. Agan ja TYKS:in happi ei haise miltään.

Muistan että soitin ambulanssin ja että Aila oli siinä ja otti puhelimen. Ja ambulanssimiehet muistan; en juuri muuta. Seuraava muistikuva on osastolta, kun tajusin että pitää laittaa viestejä läheisille ja kotisairaalalle.

Nyt on perjantai. Ehkä saan lähteä kotiin jo tänään? Toivossa on hyvä elää.

Happirikastin pitää kyllä tarkistaa.

Kello tulee puoli viisi. Huomenna olemme viisaampia.
Nyt yritän nukkua.

Luontoportti: sivustolla ääninäyte

 

Omasta arjesta ja hyvästä ruoasta. Mukana ”päivän lintu” laulujoutsen

Päivä on valjennut aurinkoisena. Ikkuna on raollaan; sieltä tulvii raikasta ilmaa.
Aamiainen on syöty ja päivän antibiootti tiputettu.

Tänään sain myös matkaan suvun uuden pikkumiehen kortin. :-)

.
Aikaisin aamulla kirjoitin:

Kello on puoli neljä. Yö on sujunut melko hyvin. Pulssi on vihdoin rauhallinen (76 – aika matala) eilisen formula-ajon jälkeen. Melkein koko päivä meni taas levoksi. Ei ole kivaa; miettii mitä tällainen elämä on, kun ei mihinkään pääse. Enkä tiedä mistä sydän taas otti nokkiinsa, syke oli 148 korkeimmillaan levossa. Silloin on jo niin epämiellyttävä olo, ettei tee mielikään tehdä muuta kun pitää pää tyynyssä.

Kotisairaalan hoitaja tulee joka aamu laittamaan antibioottitipan.
Se tippuu noin puoli tuntia. Eilinen CRP oli 36. Kyselyyn milloin antibiootin antaminen loppuu vastaus oli ”ei vielä tiedä, kun sinusta on kysymys”. Olisi tietysti hyvä tietää mikä bakteeri nyt keuhkoissani häärii, voitaisiin ehkä täsmälääkitä paremmin. Hyvä näinkin.

Taas kysyttiin, josko pärjään kotona vai haluanko sairaalaan. Tilanne oli välillä niin hankala, että olisi pitänyt mennä, mutta en halunnut. En jaksa neljän hengen huonetta. Liikaa ääniä, liikaa kovaäänisiä vieraita, liikaa televisiota, liikaa ihan kaikkea. Kun on oikein sairas, tarvitsee rauhaa ja hyvää hoitoa ilman mitään pinnallista ”cheer up”- ja viisasteluasennetta. Ihan oikeasti. Sitä ei hoitohenkilökuntakaan ymmärrä.

Turhautuneisuuteni valui yli viime sairaalareissulla. Kirjoitin siitä artikkelissa
Sairaalassa – Hoitajat tietävät asiat paremmin kuin lääkärit ja potilas? (16.3.2016). Ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen kerran.

Meille vakavasti sairaille pitäisi ehdottomasti olla edes kahden hengen huoneet.
.

Täällä kotona asiat sujuvat hyvin.
Aila hoitaa ”pestinsä” paremmin kuin hyvin. Laitan hänen tililleen rahaa; niillä hän ostaa sellaista, mistä tietää että pidän, viimeksi ”skagenröraa”. Se on katkarapumössöä. Se on hyvää keitetyn kanamunan kera. Hän tekee kauniita aamiaisia: pieniä leipiä kinkun kera tuoretta kurkkua ja paprikaa, ja kanamunasiivuja sen mössön kera. Kahvia tietysti ja mehua. eikä laske minuutteja. Minä pidän hänestä tosi paljon. Me olemme ystäviä.
Ihana että on ystävä Aila!

Kaisa oli taas eilen.
Hän vuorostaan teki tosi maukasta pastaa. Siinä oli kinkkua, pekonia, valkosipulia ja rukolaa. Pitää kysyä mitä mausteita. Päälle juustoraastetta. Pyydän uuden annoksen heti kun olen paremmassa kunnossa; nyt en oikein jaksanut syödä kunnolla, enkä nauttia kaikista mauista.

Niinä päivinä kun Kaisa ei ole täällä, jääkaapissa on kelmun alla odottamassa valmis ateria. Aila lämmittää sen mikrossa ja tekee kylkeen salaatin.

Kaisa menee Chicon kanssa eläinlääkäriin.
Ajanvarauksenkin hoiti. Chicon hampaat putsataan ja kynnet leikataan. Sen jälkeen on turkin leikkuun vuoro. Ihanaa, että on avustaja ja ystävä Kaisa!

Näille kahdelle ja Chicon iltaulkoiluttajalle Uikulle en koskaan tunne olevani rasituksesi. Se on kovasti helpottavaa.

Ystäväni Eija hoitaa illan. Aika usein koen kuitenkin olevani vähän rasitteeksi; hänellä on omat koirat ja oma hyvin vakiintunut aikataulu. Onneksi ns. pakollisia juttuja ei ole kuin nimeksi; se on Kaisan tekemän puuron lämmitys ja tarjoilu ja veden lisääminen 2-PV-laitteeseen ja vesikannuun. Siitä selviää aika lyhyessä ajassa. Eivätkä nekään ole pakollisia. Kyllä ne joku muu hoitaa silloin Eija ei ehdi.

Saa nähdä millainen päivä on tulossa. Toivon, että parempi. Nyt pitää vielä nukkua pari tuntia aamu-unta. Sen jälkeen on hyvä aloittaa uusi päivä.

.
Luontoportti
Ääninäyte

Hirveitä kipukohtauksia ja hirveälle haisevia koirankakkoja

Hyvää huomenta,
kello on kymmentä vaille kuusi.

Pitkästä aikaa hyvin nukuttu yö takana. Peiton alle painuin jo kymmeneltä ja heräsin ensimmäisen kerran kolmelta. Se on saavutus, kun minusta on kyse. Tunti on aikaa kirjoitella, ennen kuin Aila hakee Chicon aamulenkille.

Nyt on kaikki hyvin.
Pari edellistä päivää olivat hankalia lääkemuutosten takia. Päättivät antaa antibiootit suoraan suoneen lääkeruiskulla kolme kertaa päivässä. En tiedä millimäärää; iso kuitenkin oli. Ensimmäinen kerta meni hyvin, toinen ei.

Sain ihan hirveän kipukohtauksen; se tuntui pahiten rintalastan alla. Tuli mieleen joku sydänkohtaus, vaikka en sellaista ole kokenutkaan. Minulla on korkea kipukynnys; tämä ylitti kuitenkin kaikki kynnykset, uikutin ja hoin ei eitä. Ikinä en ole vastaavaa kokenut. Eijakin oli täällä silloin, vei pois iltapuuron…

Vartin päästä kipu alkoi hellittää. Hoitaja oli kuitenkin sitä mieltä, että ambulanssi pitää tilata; tarvittiin sydänfilmi ja vähän muuta. Mitään erityistä ei sydänfilmissä näkynyt. Soittivat päivystävälle lääkärille (TYKS:issä varmaan) ja tenttasivat annetut lääkkeet. Ilmoitin etten halua sairaalaan jollei ole ihan pakko. Päättivät sitten, että voin jäädä kotiin, mutta vain valvottuna. Niinpä jälkikasvu tuli tänne yöksi.

Se oli minusta mukavaa, valvoja olisi tietysti halunnut olla kotona. Tuli kuitenkin kun käsky kävi kun ”ensin syön iltapalaa”. Retkipatjan sijoitti keittiöön, kaivoi peiton ja tyynyn yläkaapista ja minun tukiasemani salasanan pädiä varten. Yö sujui hyvin.

Eilen aamulla tulivat samanlaisen ruiskun kanssa ja minä hölmö en sanonut ei. Kolmenneljännestä oli mennyt kun kipu tuli taas. Kyllä minä olin tyhmä. Ja kotisairaalan väki.

Lääkkeen nimi on Tazocin. Pakkausselosteesa mainitaan, että jos on allerginen penisilliinille, voi olla sitä myös tämän lääkkeen vaikuttavalle aineelle piperasilliinille. Näin ehkä oli minun kohdallani.

Päivälläkin yrittivät vielä, mutta en antanut lupaa. Lääke vaihtui sitten tippaan kerran päivässä. Aloitettiin hitaasti varmuuden vuoksi. Hyvin meni. Puolessa tunnissa homma oli hoidettu. Tiputuksen aikana rupateltiin mukavia ja hoitaja ihaili villaisia polvisukkiani. Otti niistä valokuvan, meinaa neuloa samanlaiset. Sama hoitaja kuin kipuiltana, mukava kuin mikä! :-)

Villasukat

En tiedä mikä kipukohtauksen aiheutti; liian nopea syöttö, kanyyli kyynärtaipeessa (muualla ei enää kunnon suonia) liian lähellä sydäntä tai sitten allerginen reaktio. Tänään hoitaja tulee jo aamupäivällä, ottaa verikokeet samalla.

Mitään ei ole kuulunut veriviljelyistä, pitääkin kysellä niistä. On tämä vähän hankalaa kun tulehdusarvo ei laske. Hoitaja sanoi, että perusterveillä CRP:n nousu ei ole mikään ongelma, eikä siihen reagoida ihan heti. Minun kohdallani asia on eri, koska bakteereja jo on keuhkoissa; mitään lisää ei sinne kaivata.

Eilinen päivä meni levätessä; vasta iltapuolella jaksoin tehdä jotain. Puuhastelen onnittelukorttia suvun uudelle jäsenelle. Tänään pitäisi saada valmiiksi.
.

Minulla sattui keuhkot ja sydän ja Chicolla vatsa. Niinpä pääsemmekin seuraavaan otsikkoon:

Haiseva huusholli
Chicolla oli toissayönä vatsa sekaisin. Trippasi edes takaisin ja läähätti. Laitoin viestiä Ailalle; hän kuitenkin nukkui niin sikeästi, ettei kuullut koko viestiä. Chicokin rauhoittui, joten luulin että jaksaa aamuun. Aila ryntäsi sisään kuuden jälkeen ja löysi keittiön matolta mehevän läjän. Onneksi ei ollut sitä löysintä sorttia! Minä en tietenkään haistanut mitään ennen kuin riisuin 2-pv maskin. Huh mikä lemu! Tuuletus vain päälle ja matto pesuun. Se puhdistuikin hyvin ihan ammeen reunalla. Sen jälkeen lähdettiin aamulenkille ja emäntä sai aamiaisensa.

Kaisa tulee tänään.
Pitää käydä kaupassa ja apteekissa. Auttaa suihkussa, vaihtaa lakanat ja korjaa pois kuivumassa olevat. Muut pestävät jäävät ensi viikkoon. En halua pyykkitelinettä olohuoneeseen viikonlopun yli. Sitten vain ehkä tekee jotain ruokaa, syödään ja rupatellaan mukavia.

Luvataan pilvistä päivää. Nyt kuitenkin on aika kirkasta. Lämpöä +3, päivällä 7. Sunnuntaiksi luvataan aurinkoisempaa. Ehkä silloin voin mennä ulos vähäksi sikaa. Se olisi mukavaa.

Kello on seitsemän ja Aila tulee ihan justiinsa. Ihan kiva, minulla kun on nälkä…

Mielekästä päivää!

Kevään ääniä (muistuttaa Honkaran kesän alusta)

Lisähappitestailua ja onnistunutta ulkoilua

Olemme jo aamupäivässä.

Aikaisemmin aamulla kirjoitin:

Yö on sujunut sekalaisesti.
Kello on puoli kuusi.

Happitestailua
Testasin eilen illalla, josko voisin olla ilman happiviiksiä silloin kun ”vain olen”. Tarve tuli siitä, kun päätä jomotti ja oli huono olo. Ajattelin, että joko taas hiilidioksidi tekee tepposiaan. Aika hyvin sujui jonkin aikaa. Sen seurauksena päätin, että jätän hapen pois hengitysavustajastakin. Asetuin peiton alle katsomaan Kevin McCloudin ekomökkiprojektia Katsomosta. Mielenkiintoinen ja hauskasti toteutettu ohjelmasarja.

Vähän aikaa meni ihan hyvin; sitten ei. Sydän joutui liian koville, syke oli lähemmäs 140. Ei siinä auttanut muu kuin kaivaa esille puolikas beetasalpaaja. Ja nyt aamuyöstä neljännes lisää. Nyt arvot ovat kohdallaan: saturaatio 97 ja syke 80. Varmasti hiilidioksidia oli liikaa, koska huono olo pikkuhiljaa hävisi. Pitää vain istua rauhassa sängynlaidalla sen aikaa.

Enempää en viitsi testata, tulos oli hyvin epämiellyttävä.

Kotisairaalan väki on rempannut täällä kiitettävästi.
CRP:tä seurataan kuin hai laivaa. Hoitaja kävi perjantaina ottamassa verikokeet. Kysyi jaksanko kotona vai haluanko sairaalaan kun luuli, että tulehdusarvo edelleen voi olla korkea. Arvaatte varmaan vastaukseni. Iltapäivällä asiaa ei enää tarvinnut pohtia; serppi oli enää 49. Antibiootti vähennettiin yhteen per päivä.

Eilen kävi taas. Ja tulos oli 52. Lääkeannostus takaisin kahteen per päivä. Ja huomenna tulee taas! On tämä yhtä sahaamista…

Joku väittää, ettei CRP:stä tarvitse ”välittää”. Minun kohdallani sen seuraaminen kuitenkin on tärkeää, koska vastustuskykyni on niin huono ja kuvassa ovat mukana bakteerit.

Tietoa CRP:stä Terveyskirjaston sivuilla:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk03052

Kotisairaala on tosi hyvä systeemi
Ajatelkaa nyt, tullaan ihan kotiin ottamaan näytteet. Minun kohdallani se tällä hetkellä on pari kertaa viikossa ja ehkä kolmekin, jos tuodaan lääkkeitä. Ne ovat ilmaisia kuten muissakin sairaaloissa. Kun maksukatto on täynnä, käynnitkin ovat ilmaiset. Kun käyn röntgenissä tms, niin saan kertakäyttöiset taksikortit.

Alkuvuosi oli tosin taloudellisesti tiukka.
Sekä lääke- että sairaanhoidon katot pamahtivat rikki helmikuussa. Sen jälkeen ei kuitenkaan ole tarvinnut murehtia. Lääkekohtainen omavastuu on 2,50, osastohoito 20,20 ja matkahappi ilmainen. Aga veloittaa sen suoraan Kelalta. Taksimaksuja tulee kyllä jonkun verran.

Lisätunteja havittelemme
Eikä henkilökohtainen avustajakaan maksa minulle mitään. Ensi viikolla pitää olla yhteydessä vammaispalveluun, tarvitsemme kipeästi lisätunteja. Niiden puitteissa mitä nyt on, ei ehdi tehdä kaikkea tarvittavaa. Kaisa käy kaupassa ja tekee ruokaa ja auttaa suihkussa. Ehtii ripustaa pyykin, kun se on valmis hänen tullessaan. Silittää ehtii jonkin verran ja tehdä muita pikku asioita.

Saimme vihdoin lakanat selvitettyä. Ne ovat odottaneet syyskuusta lähtien. Minulla on monta valkoista pitsilakanaa; osa äidiltä ja osa kirpputorilta. Niistä en raaski luopua. Käytän niitä aluslakanoina ja jätän pitsiosan kauniisti näkyville. Myöskään vanhoista valkoisista tyynyliinoista en luovu. Pussilakanoita jäi neljä, muut saavat mennä.

Laitoin viestiä jälkikasvulle ”jos tarvitset lakanoita, niin hae; loput menevät kirppikselle”. Vei mukanaan kaikki! :-)

Vihdoin kauppareissu
Eilen kävin Kaisan kanssa kaupassa. Viimeksi olin Sonja-siskoni kanssa helmikuun lopulla. Silloin ei mennyt ollenkaan hyvin.

Akateemiseen en jaksanut. Tein ystäväni Gun-Mayn muistokortin itse. Ihan hyvä siitä tuli. Tulostin sen taitettavaksi A-viitoseksi glossypaperille. Erilliselle sisälehdelle laitoin haluamani tekstit. Ehkä laitan sen tänne blogiin hautajaisten jälkeen. Tai en tiedä.

Tällä kertaa kaikki onnistui. Tuntui uskomattoman hyvältä olla ulkona auringonpaisteessa ja raikkaassa ilmassa!

Ostimme mm merilohta medaljonkeja varten – ne tehdään huomenna. Sitten jauhemaksapihvejä lihastiskiltä. Kaisa paistoi päälle ison kökön sipulia ja lorautti kermat päälle. Viereen muusia ja friseesalaattia sinappisella kermaviilikastikkeella. Kaisa joi vain kahvia, säästi vatsansa aamulla tehdylle lasangnelle. Kaisa ei tykkää maksasta, enkä minä erityisesti lasagnesta.

Naama nätiksi
Ostimme myös ihonhoitotuotteita: joku kuorintanaamio ja kosteuttava. Kaisa ne valitsi. Kasvojeni iho on jotenkin karhentunut. En tiedä onko lääkkeistä johtuvaa vai mistä. Kaisasta tulee nyt myös kosmetologi!

Olen Kaisasta kiitollinen. Hän on taitava, aikaansaava ja iloinen. Mikään ei näytä olevan hankalaa, tai sitten hän ei vain näytä sitä.

Ulos!
Kunhan seuraava aurinkopäivä koittaa, haluan ulos. Aila saa pakata minut pyörätuoliin. Toppatakki ja pipo pitää olla ja huopa johon kääriä alakropan. Voin nauttia auringosta ja lintujen laulusta sillä aikaa kun Aila on Chicon kanssa lenkillä.
Iloja ovat pienetkin ilot! 

Luontoportti: Mustarastas
Ääninäyte

.
Kello on puoli seitsemän. Aila tulee puolen tunnin kuluttua hakemaan Chicon aamulenkille. Tästä alkaa uusi päivä.

Mukavaa päivää kaikille!

Anni-mummu siskoineen ja lempivirsineen

Olkoon nyt otsikko siisti = ”ilman marinoita”

Aloitan kuitenkin taas kerran omalla ”sairaskertomuksella”.

Viime yönä kirjoitin, kun uni oli taas kadoksissa:

Voi tätä yökyöpelöintiä!
Kello on kymmentä yli kolme eikä uni tule silmään. Ja silloin kun ei tule, kaikki häiritsee. Hengitysavustajan ilma kuivattaa suuta ja huulet rohtuvat. Vettä pitää hörppiä usein. Mynthoneita en enää jaksa käyttää, ne ovat alkaneet maistua öklöiltä. Varpaat ovat onneksi jo lämmenneet, nekin olivat alkuyöstä kuin jääkalikat.

Tunti sitten tuli nälkä, kuittasin sen äsken banaanilla ja hennon mansikkaisella ravintolisällä.

Osasyy valvomiseen on eilinen lepopäivä. Kävin aamulla röntgenissä ja kotisairaalan vastaanotolla. Olo oli sen jälkeen ylen uupunut. Kaisan tekemää makoisaa lohikeittoakaan en jaksanut syödä. Kaisa teki ohraista uunipuuroa ja silitti.

Puuro maistuikin sitten illalla. Onneksi. Huolestun kovasti jos näyttää siltä, ettei ruoka maistu.
.

Röntgen
Olen huolestunut taas. En ymmärrä mikä minun kehossani häärii. Tiistaina kotisairaalan hoitaja otti tavanomaiset verikokeet ja tulos oli CRP:n osalta murskaava. Se oli nyt 150, kun se sairaalasta tullessa oli 7. Siitä on nyt kaksi viikkoa, ei ihan sitäkään!

Myöhemmin päivällä otettiin lisää verta pitkäkaulaisiin pulloihin. Tehdään viljelyä sanoi Uikku. Sain myös uuden antibiootin entisten lisäksi. Perjantaina uudet näytteet. Jos kiinnostaa, niin tässä TYKSLabin
”Putkikartta näytteitä laboratorioon tuoville yksiköille”

Sairaalaan en halua, oli se taas niin traumaattinen kokemus.
Kun en jaksa ylenmääräisesti ääniä, niin en jaksa.

Onhan sinne mentävä, jos ei muu auta. Toivon kuitenkin sairastamisrauhaa, se on vähemmän melua ja enemmän hiljaisuutta. Haluan vain tulla autetuksi ja hoidetuksi ihan silleen normaalin siististi ja sivistyneesti. En tarvitse tekoreippautta, en myöskään näsäviisaita ja ”neuvovia” hoitajia. Lohdutusta tarvin itkuhetkinä; sitä olenkin saanut keuhko-ykkösellä; en kakkosella.

Ei kovasti auta jos sanotaan esimerkiksi ”no, auttoiko se panikoiminen?”. tai huolestuminen tai joku muu. Silleen ”tietäväisellä” äänellä… Kyllä minä tiedän, ettei auta; ihminen kun nyt vain sattuu olemaan sellainen, että huolestuu ja panikoikin välillä. Epäempaattisuus on huono asia missä tahansa hoito- tai hoivayksikössä; varsinkin puolustuskyvyttömien joukossa – esimerkiksi vanhusten.

Kuten huomaatte, sairaalastressi vaivaa edelleen. Pitää jotenkin saada se purettua, joten tännehän se joutuu…
.

Sitten mukaviin asioihin.

Steve-veli viestitteli, että voisivat tulla kaffelle. Vastasin, että mielihyvin, mutta ei tänään; olen liian väsynyt.
.

Uusi päivä

Edelleen järjestelen ja karsin valokuvia.
Löysin valokuvan Anni-mummusta ja siskostaan Ellenistä. Jännä yhteensattuma oli, että FB:ssä oli video 98-vuotiaasta rouvasta, joka soitti yhden mummun lempivirsistä ”O, store Gud”. Yritin saada julkaistua kokonaisuuden: valokuvan, videon ja virren sanat. Eihän se onnistunut. Sisko ilmoitti, että näkee vain valokuvat. eikä muuta. Jako FB:ssä ei onnistunut, mutta kyllä YouTube sivulta. Pitää vielä tarkistaa ne virren sanat.

Kaksoissisarukset Ellen Stenvall ja Anni Häggblom

Muutama kuva lisää artikkelin lopussa

Kas tässä pianisti:

Ikävää, että pianonsoiton jälkeen on pitänyt ympätä ylimääräistä countrimusikkia jatkoon…

Tässä hieman erilainen versio; nuorekas, vähän ruotsalaisesti svengaava. Raikas!
Esittäjä on Johan Sigvardsson.

Tätä virttä Anni tapasi laulaa usein.

O store Gud, när jag den värld beskådar,
Som du har skapat med ditt allmaktsord,
Hur där din visdom leder livets trådar,
Och alla väsen mättas vid ditt bord.

Kör:
Då brister själen ut i lovsångsljud:
O store Gud! O store Gud!
Då brister själen ut i lovsångsljud:
O store Gud! O store Gud!
När sommarvinden susar över fälten,
När blommor dofta invid källans rand,
När trastar drilla i de gröna tälten,
Vid furuskogens tysta, dunkla rand;

Kör:
Då brister själen ut i lovsångsljud:
O store Gud! O store Gud!
Då brister själen ut i lovsångsljud:
O store Gud! O store Gud!
När jag i bibeln skådar alla under,
Som Herren gjort se’n förste Adams tid,
Hur nådefull Han varit alla stunder,
Och hjälpt sitt folk ur livets synd och strid;

Kör:
Då brister själen ut i lovsångsljud:
O store Gud! O store Gud!
Då brister själen ut i lovsångsljud:
O store Gud! O store Gud!
När slutligt alla tidens höljen falla,
Uti åskådning byter sig min tro,
Och evighetens klara klockor kalla,
Min frälsta ande till dess sabbatsro;

Kör:
Då brister själen ut i lovsångsljud:
Tack store Gud! Tack store Gud!
Då brister själen ut i lovsångsljud:
Tack store Gud! Tack store Gud!

(Suomenkielisiä sanoja on tosi vaikea löytää)

Eräs toinenkin virsi oli hänen sydätään lähellä: ”Sabbatsmorgon stilla gryr i Herrens frid. Anni-mummulla oli hyvä maku, mitä virsiin tulee :-)

---

1. 
Sabbatsmorgon stilla gryr i Herrens frid.
Jordens oro tystnar med dess jäkt och strid.
Hör, hur när och fjärran helga klockors ljud
kallar trötta hjärtan, bjuder frid från Gud.

2.
Pris och ära vare Herrens kärlek blid
som åt alla mänskor bjuder nåd och frid.
Död och ängslan härjar syndbefläckad jord.
Väg till liv och glädje visar Herrens ord.

3.
Synden blir förlåten, bördan lyftes av.
Kristi kärlek strålar över död och grav.
Vandringsmännen, trötta efter mödans dag,
vilar tryggt i stillhet uti Guds behag.

4.
Herre, sabbatsfriden gjut i hjärtat in.
Stilla oro, ängslan, helga själ och sinn.
Låt i dig mig vila, giv av himlens höjd
kraft att trogen verka, tjäna dig med fröjd.

5.
Sabbatsmorgon stilla, stärk mig i min tro.
Låt mig en gång finna evighetens ro.
Låt mig höra sången i Guds himmel klar,
där Guds folk får njuta vila underbar.

6.
Sköna sabbatsmorgon, när ska du väl gry,
då Guds lov skall sjungas högt med tunga ny?
Herre, låt din sabbat uppgå snart för mig.
Låt mig då få vara din evinnerlig.

---

1
Pyhäaamun rauha
Hiljaa huokuilee,
Häly mainen viihtyy,
Taisto raukenee.
Kuule, juhlakellot
Kaukaa kuminoi,
Temppelihin Herran
Kutsu siellä soi.

2.
Ylistetty olkoon
Herran rakkaus,
Josta ihmisille
Tulvaa siunaus!
Kuolon kahle kietoo
Maata syntistä,
Herran sanast’ uhkuu
Ilo, elämä.

3.
Synnit poies pestään,
Anteeks annetaan,
Herran armo loistaa
Maahan surkeaan.
Vaeltajat hoivaa
Saavat vaivoilleen,
Väsymyksellensä
Levon rauhaisen.

4.
Herra, juhlamieli
Sydämmiimme luo,
Viihdytys ja rauha
Sieluillemme suo!
Anna mulle voimaa
Korkeudestas,
Että uskollinen
Oisin palveljas!

5.
Pyhäaamu kirkas!
Suuntaa mieleni
Rauhaan, joka aina
Iät’ kestävi,
Siihen kiitoslauluun,
Taivaassa mi soi,
Missä oma kansas
Levon saada voi.

Suomalainen kuoroversio:

Vihkiäiskuva Gunnar ja Anni Häggblom

Lopuksi nuorempaa vuosikertaa. 1970-lukua.

Ellen, äitini Helena Hannula sylissään poikani Miikka ja Anni.
Takana Miikkan serkku Anne äitinsä Airin kanssa.

 

Tietokoneen siivousta, koirakoulua ja vapaita kanoja

.

Kello on viisi

Unia
Näin unta että joku tuntematon nuori nainen yritti muuttaa minun kotiini. Seisoi oviaukossa kantaen valkoista sänkyä. Mitään ei sanonut. Toista kantajaa en nähnyt. ”Et sinä voi tänne muuttaa, tämä on minun kotini. Ja katso nyt, eihän sinun sänkysi edes mahdu ovesta”. Samassa kuva oli poissa ja heräsin. Vähän outoa.

Näin myös ihan kummallisia ”happiunia”. Happi ikään kuin liikkui erityisellä viivalla ja sen käyttämiseen pitää varata aika. Tai minun ei ilmeisesti tarvinnut? ”Joku muu” yritti tunkea väliin tai etuilla tai jotain, mutta en päästänyt. Kuulostavat hullulta viivat ja muut, mutta se onkin uni, missä kaikki on mahdollista.

Unissani en ole avuton, pärjään hyvin. Enkä ole sairaskaan. Se on hyvä; voi ainakin unissaan hengittää hyvin.

Oli aikoja kun näin unta kadonneista kengistä. Oli kiire lähteä, tärkeitä tilaisuuksia ja aina oli vain yksi kenkä, toinen kadoksissa. Oli kymmenen paria kenkiä ja jokaisesta parista toinen kadoksissa. Se oli kovasti hermostuttavaa. Onneksi ne ajat ovat ohi.
.

Parempi vointi
En varmaan uskalla ”ääneen” lausua, että voin paremmin. Muutaman prosentin. Ehkä viisi. Sanon kuitenkin. Ruokahalu on palannut ja into tehdä asioita. Ne asiat ovat pieniä, mutta minulle merkki siitä, että parempaankin suuntaan voidaan mennä, eikä peli vielä ole pelattu. Olen kiitollinen.

Tietokoneen siivousta
Viikko sitten en olisi voinut kuvitellakaan minkäänlaista tekemistä. Nyt voin!
Eilisen päivän käytin valokuvien siivoamiseen. Minulla on työpöydällä mappi nimeltään ”uudet kuvat” sinne latautuu kameran kuvat päivämäärittäin sekä myös sekalaiset muut. Ensin ne käsitellään; se tarkoittaa usein valoisuuden, värin ja terävyyden korjausta. Myös kokoa pienennän. Kun kuva on kelvollinen, siirrän sen kansioon ”Valokuvat”. Sillä on alamappeja tuhoton määrä. En ole laskenut. Lopuksi kopioin kuvat ulkoiselle kovalevylle

Aika sekaiseksi on ”uudet kuvat” päässyt, kun en ole aikoihin jaksanut yhtään mitään. Edelleen joudun lepäämään paljon, enkä jaksa kävellä rollallakaan pitkään, en kantaa tavaroita enkä esimerkiksi tyhjentää tiskikonetta. vähän parempaan suuntaan mennään kuitenkin nyt. Toivottavasti se jatkuukin.

Avustaja Kaisa ja muut ystävät
Eilen Kaisa oli täällä. Kaisa teki ohrapuuroa ja puolukkarahkaa. Tosi hyvää! Söimme Sonja-siskon tekemää lihamureketta. Kaisa paistoi pannulla. Lisäksi oli muusia ja maustekurkkuja. Saa nähdä koska on salaatin aika. Vielä ei tee mieli. Sekin on outoa. Ainoa mikä maistuu on paprika ja paistetut pikkutomaatit.

Ehdimme vielä järjestää pyyheliinakasat. Seraavaksi on vuorossa lakanat ja sen jälkeen Elsin vaatteet. Niiden järjestyksessä ei nyt ole minkäänlaista logiikkaa – muuton jäljiltä ovat edelleen.

Maanantaina menemme Akateemiseen – jos olen siinä kunnossa. Pitää saada ruotsinkielinen suruvalittelukortti. Tai kaunis kortti yleensä. Tekstin haluan lisätä itse. Ruotsissa ei harrasteta adresseja. Kortti pitää saada matkaan heti tiistaina. Gun-Mayn hautajaiset ovat 7.4.
.

Tänään jatkan valokuvien järjestelyä. Ja kuten sanottu – nautin ystävistäni.
Aila tulee seitsemältä hakemaan Chicon aamulenkille. Sataa tihuttaa; se on harmillista. Sen jälkeen tekee emännälle suussa sulavan aamiaisen.

Puoli kahdelta tulee uudelleen. Ensin käy päiväpromenadilla koiran kanssa ja sen jälkeen lämmittää ruoka-annoksen, jonka Kaisa on jättänyt jääkaappiin. Puoli seitsemältä tulee Eija laittamaan iltapalaa ja täyttämään muita toiveita.

Kotiläksyä koiralle
Uikku tulee kahdeksalta hakemaan Chicon iltalenkille.

Eilen Chico sai taas vähän kotiläksyä mietittäväksi. Jalat olivat kuraiset ja poika murrasi tietty, kun nostettiin ammeeseen. Siitä Uikku veisasi viis. Murraus sen kuin jatkui ja vähän ylähampaitakin näytettiin koko pesun ajan. Uikku nosti Chicon ammeesta, istahti polvilleen ja käänsi otuksen salamana selälleen syliinsä. Siihen loppui murinat; tilalle astui suuri hämmästys ”taasko minä hävisin?” Pian sylissä oli kuitenkin rento koira, joka antoi riisua takin ja kuivattaa tassunsa. Ihme nainen tuo Uikku!

Olen ehkä kertonut, että jo kerran näytti Chicolle, ettei se ole pomo. Silloinkin käänsi otuksen selälleen. Se tapahtui salamavauhtia. Ja Chico teki niin kuin lauman jäsenen kuuluukin, käänsi katseensa pois. Ei ottanut minuunkaan silmäkontaktia ennen kuin seuraavana iltana. Eikä sen jälkeen pahemmmin ole pullistellut.

Kello lähenee kuutta.  Nyt voi vielä lekotella tunnin verran. Tai enpä viitsikään, kun ei nukuta. Voin ottaa aamutorkut aamiaisen jälkeen

Iloista pääsiäislauantaita!

.

Tässä teille lopuksi kanamaista meininkiä!

.

.

Kotikuulumisia sairaalan jälkeen. Ystävistä tietysti myös. Ovat ne niin tärkeitä!

Kiirastorstaina klo 10:40

Ihan ensiksi pitää sanoa, että kunnioitan niitä kauppiaita ja kauppoja, jotka eivät ole avoinna huomenna pitkäperjantaina. Niitä ovat mm Jannen ja Lindan vetämä Simon K-Market (FB:ssä) ja yllätys, yllätys Lidl! Joku tolkku ahneudessakin.

Eilinen huonekalujen siirto ei ollut onnistunut. Järjestys on palautunut entiselleen heti aamusta Ailan avustuksella.

Mielekästä päivää!

.
Viime yönä kirjoitin:

Uni kadoksissa
Kello on puoli kolme. Edelleen nukkuminen on huonoa, enkä haluaisi olla yksin yöllä.
Tämä on varmaan viime sairaalajakson aiheuttaman stressin joku jälkitila. Oli se sen verran hankala kokemus.

Yksi hankalampi on ollut. Silloin olin kahden hengen huoneessa dementoituneen rouvan kanssa. Kuvassa oli mukana myös silloin sama kovasti pätemisen haluinen hoitaja. Siitä olen kirjoittanut artikkelissa ”Sairastamisesta, sairauskuluista ja sairaalakäytännöistä. Ja Chicon äkäpäkäpäivästä” (3.11.2014).

Niin että näillä osastoilla on puolensa ja puolensa. Joka tapauksessa paras puoli on keuhko-kakkosen osastolääkäri. Minun kannaltani katsottuna. Ehkä sen takia kannattaa vähän kärsiäkin? :-)

Kotisairaala hoitaa
Muuten kaikki on aika hyvin.
kotisairaalan hoitaja kävi jo tiistaina ottamassa verikokeita ja eilen toi lisää Nutridrinkejä.

Eilisestä lähtien mennään 10 mg:lla kortisonia. TYKS:in lääkäri oli sitä mieltä, että 20 milligrammasta voi lopettaa suoraan. Ihmettelin sitä hoitajalle ja niin tuli uudet ohjeet.
Kyllä se siitä.

Pientä takapakkia kauneudessa
Just kun pääsin kehumasta käsiäni, niin pientä taantumista on tullut ja mustelmia reippaasti taas lisää. Lisäksi joku kummallinen puutumus on iskenyt vasemman käden sormiin. Etu- ja keskisormi ovat puutuneet kokonaan, nimetön osittain. Peukalo näyttää myös puutuneen. Ainoastaan pikkusormi on voimissaan. Mahtaako olla vaarallista?

Mustelmista puheen ollen, oikea olkavarsi on ollut ihan hirmuisen näköinen. On se vieläkin aika. Tällaista tapahtuu, kun kortisonin kyllästämältä mitataan verenpaine pari viikkoa samasta käsivarresta. Toisesta ei voitu, koska siellä oli kanyyli. Muita käyttökelpoisia suonia ei juuri ole. Eikä kellään tullut mieleen tarkistaa mitä roosan värisen sairaalajakun hihan alla lymysi.

Käytän tällaisia tuubeja suojaamaan ylen haurasta ihoa ja myös
siksi, etten jaksa katsella mustelmia enkä halua näyttää niitä muille.

Verenpainemittarin aiheuttamaa vauriota en näytä tässä –
on se niin kammottava. Pahempi vielä oli; osittain aivan musta…
Jos haluat nähdä sen, niin klikkaa tästä.

Ystävät ovat edelleen läsnä.
Minun aamiaiseni ovat ihan luksusta! Katsokaa nyt. Aila kattaa sen tarjottimelle ja tuo tänne makuuhuoneeseen. Se siksi että huono happitilanne ei pilaisi ateriointia. Ennen sitä olen ottanut jo ”nebulit”, ne ovat koneellisesti inhaloitavat lääkkeet

Maksapasteijaa, paprikaa, kanamunaa, mustikka-mansikkarahkaa,
mango-passiohedelmäsmoothie ja kahvi.

Mökiltä tuotu vanha haarukka. Niitä on kolme. Rakkaita.

Nebulaattori

Avustaja Kaisan kanssa inventoitiin pakastin maanantaina. Siellä on runsaasti valmista ruokaa ja tarvikkeita. Jääkaappiin teki taas annoksia, koska koulua on tiiviisti tällä viikolla. Aila ottaa sieltä ja lämmittää kun tulee päivälenkiltä. Huomenna Kaisakin on taas paikalla, se on mukavaa.

Eija-ystävä käy iltaisin; tulee noin puoli seitsemältä. Lämmittää ohrapuuroa useimmiten. Välillä laitan siihen maitoa, välillä mansikkakeittoa. Toissapäivänä pesi maskin. Eija on super-hypertarkka, joten hänelle voi antaa sellaiset tehtävät, kuten myös 2-PV:n vesisäiliön pesun. ”Kerran viikossa pitää pestä etikkavedellä” sanoo Eija. Oikeassa on.

Uikku ja miehensä Joni suorittavat iltalenkit. Uikku osaa kasvattaa jopa keisarikoiraa; ei kuulemma seilaa tien reunasta toiselle enää, vaan kulkee kauniisti yhdellä puolella katua.

Eilen kävi myös voileipämestari Miikka. Hän tekee edelleen koktailkuutioita. Huomautti, että pakkasessakin on valmiita voileipiä. Olemme tainneet unohtaa ne tässä koktailihuumassa.

Siirsimme sängyn eri paikkaan. Ja apupöydän. Katse on nyt ikkunaan päin. Ja siitä puheen ollen; ikkuna on edelleen ilman verhoa. Verhotanko pitää siirtää ja joku verho keksiä. En vain ole jaksanut miettiä millaisen. Sen voisi vaikka teettää Eurokankaassa. Sama juttu keittiössä.

Eilen sain tehtyä pääsiäistervehdyksen blogiin. Ja saman FB:iin.

Pienet aamu-unet seuraavaksi.